Hyvät ylioppilaat, opettajat, vanhemmat.
Tähän samaiseen saliin ollaan jo vuosikymenien ajan kokoonnuttu lakittamaan uusia ylioppilaita, ja tänään täällä olevista valmistuvista on nyt tullut osa tätä kunniallista jatkumoa. Tie tähän asti ei ole ollut helppo, kaukana siitä. Takana on suurimmalla osalla kolme, osalla neljä ja joillain useampi vuosi ahkeraa koulutyötä. Tänään kun saimme asettaa ylioppilaslakit päähämme, tuo rankka työ kantoi vihdoin hedelmää. Meistä tuli virallisesti ylioppilaita.
Vaikka tänään jätämme lukion ehkä jopa pysyvästi taaksemme, pysyvät muistot siitä kuitenkin kirkkaina mielessämme. Tulen ikuisesti muistamaan ensimmäisen lukiopäiväni, miten tunsin ennestään tasan yhden ihmisen ja miten kokoonnuimme koulun auditoirioon kuuntelemaan iki-ihanan Matti-rehtorimme puhetta lukiota vasta aloittaville. Ensimmäisen lukiopäivän lisäksi Wanhojentanssien kimaltavat prinsessamekot, tukahduttavan kuumat frakit ja yleisöä ihastuttavat tanssinumerot olivat minulle ja varmasti monelle muullekin ikimuistoinen kokemus.
Yläkoulussa ajattelin, että en minä lukiosta mitään hyödy, mutta olen sittemmin tullut toisiin ajatuksiin. Tiesin jo silloin haluavani opiskella ohjelmointia yliopistossa ja ajattelin, että ei lukiossa ole mitään siihen liittyvää. Olin tavallaan oikeassa, sillä suoraan koodaamiseen liittyviä kursseja minulla oli kaksi. Pitkän matikan algoritmit ja lukuteoria, sekä ohjelmoinnin alkeet -valinnaiskurssi. Nämä kurssit olivat varsin helppoja, enkä koe oppineeni niistä paljoa uutta ohjelmointiin liittyvää. Sen sijaan vastoin odotuksiani opin paljon uutta ohjelmoinnista täysin siihen liittymättömien oppiaineiden kautta. Filosofia ja matematiikka opettivat minulle totuustaulukoiden käyttöä ja formaalista logiikkaa. Äidinkieli opetti minulle uutta tekstien syntaksista eli siitä, miten sanoja voi asettaa järjestykseen ja miten niiden järjestyksen muuttaminen muuttaa tekstikokonaisuuden merkityssisältöä. Matematiikassa opin loogista ajattelua ja erilaisia metemaattisia konsepteja. Kaikki nämä ovat epäsuorasti auttaneet minua tulemaan paremmaksi ohjelmoijaksi, enkä muualla kuin lukiossa olisi näitä asioita päässyt oppimaan.
Lukio on myös päätös peruskoulun ja toisen asteen muodostamalle yhtenäiselle opintielle, jonka jälkeen alkaa aikuisuus. Meidän valmistuneiden tiet tulevat erkanemaan moneen eri suuntaan tavalla, joka ei aiemmin ole ollut mahdollista. Elämän horisontit aukenevat ylioppilaille aivan uudella tavalla. Osa meistä menee inttiin, osa jatko-opiskelemaan korkeakouluun ja jotkut meistä ottavat välivuoden. Vapaus oman tulevaisuuden suhteen kasvaa entisestään ja sen mukana myös vastuu. Lukion käyneinä meille on kuitenkin suotu hyvät eväät aikuisen elämään ja sen tuomiin haasteisiin.
Valmistuvien ahkeran työn lisäksi heidän menestymisestään on ehdottomasti kiittäminen myös heitä opintiellään tukeneita. Kiitän kaikkia opettajia antamastaan opetuksesta, joka on valmistanut paikalla olevia nuoria ylioppilaskirjoituksiin ja tulevaan elämään itsenäisinä aikuisina. Kiitos kuuluu myös kodin tukijoukoille kuten vanhemmille, sisaruksille ja isovanhemmille, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet perheeseensä kuuluvia opiskelijoita vaikeina ja myös ei niin vaikeina aikoina.
Lopuksi haluaisin antaa vielä pari neuvoa kaikille uusille ylioppilaille. Ensimmäinen on se, että kova työ palkitaan. Lukiossa moni meistä varmasti huomasi, miten kokeeseen harjoittelun jälkeen koe meni yleensä paremmin. Jotkut meistä, kuten minä, huomasivat myös päinvastaisen. Tämä sama tehdyn työn ja lopputuloksen laadun välinen positiivinen korrelaatio tulee pitämään myös työelämässä. Toinen neuvo on sellainen, jonka alakouluni rehtori sanoi muistaakseni kutosluokkalaisille koulun kevätjuhlassa. Hän sanoi: ”Älkää menettäkö lapsenmielisyyttänne.” Minulle tuo neuvo on jäänyt mieleen ja toivon, että en unohda sitä ikinä. Lapsenmielisenä pysyminen nimittäin tarkoittaa uteliaisuuden ja kekseliäisyyden säilyttämistä. Lukio on antanut työkaluja näiden hyveiden käyttämiseksi. Lopuksi saamme vielä taputtaa itseämme olkapäälle siitä, että olemme jaksaneet lukion kunnialla loppuun. Saamme olla ylpeitä itsestämme. Onnea ja menestystä tulevaisuuteemme!
– Oskari Lappalainen, ylioppilas 2025