”Matka alkoi helpolla hiekkatiepätkällä, jota ei siinä vaiheessa tietenkään osannut arvostaa tarpeeksi. Tien muututtua metsäpoluksi alkoi kävely tuntua enemmän vaellukselta ja maisemat parantua entisestään. Rinkkaan oli totuttelemista ja tauoista pidettiin huolta. Loppusuoralla metsämaisemat muuttuivat tunturikoivikoksi ja ylämäki tuntui loputtomalta. Rinkan raahaaminen alkoi olla kokemattomalle tuskallista.”

”Kolmantena päivänä edellisen päivän kävelyt alkoivat jo tuntua, polvissa painoi ja lihakset jumittivat. Rinkkaan alkoi kuitenkin jo tottua ja 17 kilometrin matkalle lähdettiin hymyssä suin. Matka taittui hyvään tahtiin, kunnes saavuttiin reitin toisiksi ikävimpään nousuun. Ilma oli erittäin tuulinen ja sateinen, mikä ei ainakaan helpottanut ylös kipuamista. Sadepisarat löivät vasten kasvoja ja tuulta vastaan sai taistella pysyäkseen pystyssä. Minulle henkilökohtaisesti nousu ei kuitenkaan ollut suurin päänvaiva, sillä seuraavaksi oli vuorossa tietenkin lasku tunturin huipulta metsään. Polvivaivaisena jyrkkä lasku 15 kiloa selässä ei nimittäin tuntunut mukavalta. Hammasta purren tästäkin selvittiin ja taukopaikalla sai rauhassa lepuuttaa jalkoja ja ”nauttia” pussiruuasta.”

”Ensimmäinen ilta meni rennoissa tunnelmissa. Ei ollut kuin pikkuinen matka käveltävää bussilta ja olimme perillä kohteessa. Teltan kokoamisessa ei myöskään ollut ongelmia ja näkymät olivat upeat. Punaista hiekkaa ja aivan tyyni järvi.”

”Reissu oli kokonaisuutena hauska ja sää oli tarpeeksi hyvä. Kotiin lähdettiin uupuneina, mutta yhden ikimuistoisen kokemuksen rikkaampina.”