Klovnit Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen) kävivät läpi niin Aleksis Kiven elämän kuin tämän tuotannon vauhdikkaassa ja hulvattomassa näytelmässä “Aleksis Kivi”.
Näytelmä tutustutti katsojansa hieman myös 1800-luvun kulttuurielämään ja fennomaniaan. Esitystä säesti harmonikkataituri Niko Kumpuvaara. Kantaesityksensä Kansallisteatterissa saaneesta ja ylistystä niittäneestä näytelmästä oli tiivistetty 90-minuuttinen koululaisversio. Näytelmä tarjosi tunnistamisen iloa, mutta sitä pystyi seuraamaan myös sellainen, joka ei ennestään tiennyt Aleksis Kivestä juurikaan mitään. Kiven elämästä sai traagisen kuvan, vaikka näytelmä oli hauska ja iloinen.
Porkkalan lukio tarjosi teatterikokemuksen koko opiskelijakunnalleen maanantaina 15.4.2024. Kuten klovneriaan kuuluukin, klovnit huomioivat yleisönsä ja vitsailivat niin opettajista, rehtorista kuin opiskelijoistakin. Esityksen jälkeen oli lyhyt keskustelutilaisuus, jossa tekijöiltä sai kysyä näytelmästä ja sen tekemisestä. Opiskelijoita kiinnostivat muun muassa improvisaation osuus ja harjoitustuntien määrä.
Porkkalan lukion tavoitteena on, että jokainen lukiolainen pääsee lukioaikanaan vähintään kerran katsomaan ammattiteatterin esitystä.