Koulutusmessut 9. -luokkalaisille olivat suosittu tapahtuma!

Torstaina 17.11. Kirkkonummella Nissnikun koululla järjestettiin koulutusmessut, jossa innokkaat ysiluokkalaiset pääsivät tutustumaan pääkaupunkiseudun lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Porkkalan Lukio oli myös mukana tapahtumassa ja Porkkalan lukion tutorit pääsivät jakamaan kokemuksiaan opiskelusta Porkkalan lukiosta.  Porkkalan Lukion pisteellä huomiota herättävä asia oli tulevaisuuden puu, mikä liittyy Porkkalan erikoisuuteen eli tulevaisuuslinjaan. Tulevaisuuden puuhun kerättiin ajatuksia tulevaisuudesta. 9.-luokkalaisten tulevaisuutta kuvaavia sanoja olivat mm. robotti, kestävä kehitys, raha, opiskelu, aikuisuus, onnellisuus,Lue koko julkaisu ->

Shaking up Tech pyrkii muuttamaan teknologia-alaa

Porkkalan lukion opiskelijoita Shaking up Tech -tapahtumassa Espoossa ja Oulussa Ennen syyslomaa 13.10. kolme tulevaisuuslinjan opiskelijaa, Satu Partanen, Milja Pulli sekä Nella Mäkitalo, osallistui Shaking up Tech -tapahtumaan Espoon Otaniemessä sekä Oulussa. Aalto yliopiston, Lut-yliopiston sekä Oulun yliopiston yhteisvoimin järjestetty tapahtuma toi esille tekniikan ja teknologioiden mahdollisuuksia eri alojen näkökulmista. Tapahtuman tavoitteena oli saada naisia ja muunsukupuolisia enemmän tekniikan aloille. Suomi teknologia-alan huippua Suomi onLue koko julkaisu ->

Paljon onnea syksyn 2022 ylioppilaille!

Päivälinja Enqvist Samu EemeliHaahtela Joakim NikolaHankivaara Tuomas Eino OlaviHennilä Janina VictoriaKarell Eerik RafaelKorhonen Otso Ilmari JussinpoikaLahti Juho SanteriLaukkarinen Aleksi AndreasLeväinen Tony RobertLundelin Pihla Emilia AuroraMäkelä VilmaMörsky Tuuli AuroraOinonen Akseli Lasse Kullervo Parkkinen JimiPekari Okko AkselPaakkari Topias Eliel JohannesPenttinen Ville ValtteriPihamäki Jesse EemeliPihamäki Juuso MatiasPikkarainen Miika HenrikkiPrudant Oili AnaisPuisto Tiia Kaisa JohannaSalmensuo Mila AmandaSalminen Marcus Einar MikaelSavolainen Juuso SylvesteriSummanen Veikka TapioSääskilahti Kalle AntonVirkki Elina Inkeri AikuislinjaLue koko julkaisu ->

Tulevaisuuslinjan toinen vuosi starttasi projektitöillä

Tulevaisuuslinjalaiset tekevät toisena opiskeluvuotenaan projektityöt, joissa pääsee osoittamaan oppimiaan tulevaisuustaitoja omien kiinnostuksen kohteidensa pohjalta. Projektit ovatkin jo kovassa vauhdissa. Tiistaina 11.10. opiskelijat Maliina Heikkilä ja Claudia Johansson järjestivät projektityönään kaikille Jokirinteen koulun yhdeksäsluokkalaisille koko iltapäivän kestäneen Kansainvälisen Tyttöjen päivän tapahtuman. Taustaorganisaationa järjestelyissä oli Plan International -lastensuojelujärjestö, jonka vapaaehtoisina Maliina ja Claudia toimivat. Tapahtumassa esiintyi pitkälti tulevaisuuslinjalaisista koostuva bändi Sulosoinnut, jonka sulokkaista sävelistä ja hienoista rock-klassikoidenLue koko julkaisu ->

Hyvinvointi-iltapäivä sujui leppoisasti monenlaisen toiminnan parissa

Porkkalan lukion painopisteenä tänä lukuvuonna on hyvinvointi ja siihen liittyen päätimme toteuttaa ennen syyslomaa opiskelijoille hyvinvointi-iltapäivän. Opiskelijat saivat itse valita iltapäivän ohjelmaansa. Tarjolla oli monipuolista liikuntaa yhteistyökumppanimme JOO.arenan edullisilla opiskelijahinnoilla. Opiskelijat hikoilivat mm.  kuntosalilla, sulkapallon, keilauksen ja kiipeilyn parissa. Tunnelma hallilla oli rento ja tsemppaava kertoivat valvojaopettajat. ”Tällaisia tapahtumia lisää” Lukion tiloissa sai hengata lautapelien parissa, tekemällä neulontatöitä, hyvän mielen pysäkillä kuraattorin kanssa, rentouksen jaLue koko julkaisu ->