Shaking up Tech pyrkii muuttamaan teknologia-alaa

Porkkalan lukion opiskelijoita Shaking up Tech -tapahtumassa Espoossa ja Oulussa

Ennen syyslomaa 13.10. kolme tulevaisuuslinjan opiskelijaa, Satu Partanen, Milja Pulli sekä Nella Mäkitalo, osallistui Shaking up Tech -tapahtumaan Espoon Otaniemessä sekä Oulussa. Aalto yliopiston, Lut-yliopiston sekä Oulun yliopiston yhteisvoimin järjestetty tapahtuma toi esille tekniikan ja teknologioiden mahdollisuuksia eri alojen näkökulmista. Tapahtuman tavoitteena oli saada naisia ja muunsukupuolisia enemmän tekniikan aloille.

Matkalla Ouluun.
Saapuminen Oulun Yliopiston kampukselle.

Suomi teknologia-alan huippua

Suomi on yksi teknologia-alan johtavista maista. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut alan sisäisen monimuotoisuuden vähyys. Tämä tarkoittaa, että teknologia on alana hyvin miesvaltainen, mikä näkyykin monilla eri osa-alueilla. Käyttäjälle tämä näkyy etenkin teknologia-alojen tuotteissa. Esimerkiksi kun Apple Watch julkaistiin, puuttui siitä yksi hyvin merkittävä ominaisuus, joka koskee yli puolta maailman ihmisistä: kuukautisten seuranta ja merkitseminen. Tämän lisäksi esimerkiksi autot on suunniteltu keskivertomiehelle, ja tästä syystä naiset loukkaantuvat auto-onnettomuuksissa noin 73% todennäköisemmin kuin miehet. Jotta varsinkin uudet innovaatiot pärjäisivät maailmalla, pitää niitä olla kehittämässä monimuotoinen ryhmä ihmisiä. Silloin myös mahdollisimman monen ihmisen tarpeet otetaan huomioon. Näin myös tulevaisuudessa ratkaisuja voidaan löytää yhä nopeammin teknologioiden avulla.

Kiinnostavia puhujia ja inspiroivia työpajoja

Tapahtuman kohderyhmänä toimi pitkän matematiikan opiskelijat ja erityisesti naiset sekä muunsukupuoliset. Shaking up Tech -tapahtuma piti sisällään useita inspiroivia puhujia, työpajoja sekä tekniikkateemaiset messut. Työpajoissa syvennyttiin muun muassa VR-todellisuuteen, sen luomiseen sekä magnetismiin ja siihen liittyviin ilmiöihin kuten revontuliin. Työpajoja pitivät alan ammattilaiset sekä tutkijat. Messuillassa erilaiset opiskelijakillat esittelivät opintojaan sekä toimintaansa ja yritykset omaa teknologian tutkimustaan ja tuotteitaan.

“Ikinä ei ole valmis, mutta kiinnostusta seuraamalla voi löytää innostavia hommia.”

Fanny Vainiopää

Luo ja koe oma VR-todellisuus -työpajassa, jossa
päästiin tutustumaan VR-todellisuuden alkeisiin. 

Tapahtumassa esiintynyt tutkijatohtori Fanny Vainionpää kertoi puheenvuorossaan omasta urapolustaan vaikuttavasti. Vainionpää kertoi lähteneensä opiskelemaan ammattikorkeakouluun lukion päätyttyä. Matka tohtoriksi oli useiden sattumien summa ja suurimmaksi osaksi seurausta siitä, kuinka omaa kiinnostustaan seuraamalla voi päästä pitkälle ja lopulta löytää oman juttunsa. Vainiopää korostikin puheessaan:  “Ikinä ei ole valmis, mutta kiinnostusta seuraamalla voi löytää innostavia hommia.”

 Fanny Vainionpään innostava puheenvuoro käynnisti päivän.

Tämän kaltaiset tapahtumat ovat merkityksellisiä tietoisuuden lisäämisen kannalta. Tekniikan aloilla on paljon tarjottavaa, mutta valitettavasti mahdollisuudet ovat rajoittuneet niin kauan, kun alalla diversiteetti ei näy. Tietoa lisäämällä ymmärrys alasta ja sen tehtävistä sekä urapoluista kasvavat.

Tapahtumasta jäi käteen paljon uusia oppeja ja motivaatiota, jotka inspiroivat seuraamaan omaa kiinnostustaan. Nuorille pitäisi olla mahdollista nähdä tekniikan aloilla itsensä kaltaisia henkilöitä, jotta ala tuntuisi myös turvalliselta paikalta astua sisään. Tekniikan aloilla on tilaa ja erityisen paljon tarvetta kaikenlaisille ihmisille, jotta myös tulevaisuudessa ala voi kehittyä ja sen tuotteet auttaa ihmisiä muuttuvassa maailmassa.