Hyvinvointi-iltapäivä sujui leppoisasti monenlaisen toiminnan parissa

Porkkalan lukion painopisteenä tänä lukuvuonna on hyvinvointi ja siihen liittyen päätimme toteuttaa ennen syyslomaa opiskelijoille hyvinvointi-iltapäivän. Opiskelijat saivat itse valita iltapäivän ohjelmaansa. Tarjolla oli monipuolista liikuntaa yhteistyökumppanimme JOO.arenan edullisilla opiskelijahinnoilla. Opiskelijat hikoilivat mm.  kuntosalilla, sulkapallon, keilauksen ja kiipeilyn parissa. Tunnelma hallilla oli rento ja tsemppaava kertoivat valvojaopettajat.

”Tällaisia tapahtumia lisää”

Lukion tiloissa sai hengata lautapelien parissa, tekemällä neulontatöitä, hyvän mielen pysäkillä kuraattorin kanssa, rentouksen ja joogan, show-tanssin ja bändisoiton merkeissä. Musaluokassa harjoiteltiin iltapäivän aikana yhteissoittona jopa 3 biisiä Annemarin ja Markon ohjauksessa. Neulontapajassa syntyi villasukkia, pipoja ja pehmoleluja ehkä jopa joulupakettiin. Jaana toimi asiantuntevana ohjaajana ja kantapäät saatiin kohdalleen.

Siuntion etsivä nuorisotyöntekijä Janna Kujala saapui lautapelikassin kanssa ilahduttamaan meitä iltapäivän ajaksi ja peliporukoita syntyi useaan luokkaan.

Kirjastotalo Fyyrissä kokoontui lukupiiri Katrin ja Essin johdolla ja Fyyrin nuorisotilassa Kirkkonummen kunnan nuoristotyöntekijät järjestivät kilpailuja, pelailuja ja studiotiloihin tutustumista opiskelijoillemme.

Raittiin ulkoilman vaihtoehtoina olivat ulkoilu Meikolla sekä jalkapallo tekonurmella. Jalkapallo saavutti suuren suosion ja Sänkkärin ja Jennyn ohjauksessa pienpelit saatiin hyvin käytiin ja kaikki pääsivät pelaamaan. Meikolla ulkoiltiin pienporukoissa ja kaikki löysivät metsästä takaisin ihmisten ilmoille eikä pieni vesisade haitannut ulkoilua.

Opiskelijoilta ja opettajilta saadun palautteen perusteella hyvinvointi-iltapäivä oli kiva pysähdys ja toi vaihtelua lukioarkeen. ” Tunnelma oli positiivinen ja meillä oli kivaa”.  ” Oli kiva, että oli paljon ja monipuolisia vaihtoehtoja, mistä valita”. ”Tällaisia tapahtumia lisää”.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ajasta ja avusta  ja osallistujille hyvän fiiliksen luomisesta!